Siskon tyttö täytti kesällä 7 v. ja hän toivoi kaverisynttäreilleen täytekakkua, jossa on suklaata. Pyyntö tuli, kun oltiin lomareissulla, joten mulla ei ollut aikaa väsätä koristeita. Onneksi kaapissa oli muista koristeluista jämiä ja yks pikeeristä tehty harjoituskruunu. Niihin oli tyytyminen. Tällainen tuli.

Kakkupohja on tumma 3 munan pohja. Ida olis halunnut suklaata joka paikkaan, mutta siskon toive olis että jotain muuta kakun väliin. Niinpä päädyttiin mietoon persikkamousseen (soseutettua säilykepersikkaa, maustamatonta tuorejuustoa, kermaa, persikkamehua ja sokeria ynnä liivatteet). Kostutin spritellä. Päälle tein maitosuklaasta (seassa vähän tummaa suklaata) ganachen. En saanut sitä sivuilta tasaiseksi ja tarpeeksi peittäväksi Aprikoteeraus olis varmaan auttanut, mutta se maistuu aika voimakkaalta ja kakkuun nimenomaan haluttiin mieto maku. Toinen kerros ganachea olis parantanut ainakin tuota peittävyyttä. Laitoin ganachen kakun päälle uuniritilän päällä ja siirsin isoilla lastoilla kakkulautaselle: paljon siistimpää näin, kun että ganache olis pitkin lautasta.

Kukat on sokerimassaa, jossa helmiäistä pinnassa. Kruunun olin aiemmin maalannut kertaalleen kultaisella maalilla. Toinen kerros olis ollut tarpeen vielä ja sen olisinkin tehnyt, jos olisin saanut tilauksen vähän aiemmin (vink vink Nannalle ens kertaa varten ).

Onnea vielä tuoreelle ekaluokkalaiselle <3