Kiitos hyvästä ohjeesta Ninalle :)

1910536.jpg

Pohja:

200 g Digestive-keksejä
75 g margariinia

Täyte:

1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 dl piimää
2 dl kermaa
3 rkl sitruunamehua
6 liivatetta

Päälle:

2 prk mangososetta (käytin 3, koska tein kakun isompaan vuokaan)
(2 liivatetta)

Murusta Digestive hienoksi ja sekoita siihen pehmeä margariini (käytin juoksevaa margariinia). Painele digestive-margariiniseos irtopohjaisen vuoan pohjalle. Vaahdota kerma, lisää siihen piimä, sokerit ja sitruunamehu. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen n. 5 minuutiksi. Kiehauta tilkka vettä, purista liivatteista ylimääräinen neste ja  sulata liivatteet veteen. Kaada liivate täytteeseen ohuena nauhana kokoa ajan sekoittaen. Kaada täyte pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa yön yli.

Vinkkinä: Jos laitat päälle mangososeen liivatteella, se kannattaa laittaa vasta kun piimähyytelötäyte on kunnolla hyytynyt. Pelkän soseen voi laittaa jo aiemmin, kunhan hyytelö on ehtinyt hyytyä muutaman tunnin jääkaapissa. Jos kakku ehtii olla hyytymässä vain muutaman tunnin ennen tarjoilua, kannattaa liivatteita lisätä täytteeseen ainakin pari kappaletta.

Kun tein tätä kakkua, sulatin liivatteet sitruunamehuun. Jostain syystä liivatteet klönttääntyivät kun aloin sekoittaa niitä täytteeseen. Olisko sitruunamehu jotenkin aiheuttanut sen, en tiedä. Makuun se ei vaikuttanut. Kakun päälle tyhjensin koristevarastoa, ei tullut ihan värien harmoniaa :D