Ystävämme pojan ristiäiset oli tänään ja sain kunnian tehdä tilaisuuteen täytekakkua. Kakkuun ei haluttu marsipaani- tms. kuorrutetta, mutta sitä sai laittaa koristeisiin. Allergioiden vuoksi kakussa ei saanut olla mansikkaa tai sitruksia ja lisäksi kakun piti olla HYLA. Kakkuun ei haluttu nimeä. Muuten sain vapaat kädet toteuttaa kakun. Aikaisemmin heille viemämme rotinakakku täällä miellytti, joten siitä se ajatus sitten lähti...

1827737.jpg

Tein kaksi kakkua, joista ensimmäinen ja varsinainen ristiäiskakku oli tämä kakku. Pohjana 8 kananmunan tumma kakkupohja, jonka leikkasin 3 osaan. Molempiin väleihin laitoin ohuen kerroksen ananas-mango-passionmehusta tehtyä kiisseliä (taas, mutta se vaan on niin hyvää!) ja diplomaattikreemiä. Kakun päällä Valion HYLA vispikerma.

1827735.jpg


1827731.jpg

1827739.jpg

Koristeet sokerimassaa lukuunottamatta vauvaa ja peittoa, jotka on marsipaania. Tämä oli ensimmäinen kerta kun työstin sokerimassaa näin ja yllättävän hyvin onnistui: edes yhtään kukkaa ei hajonnut. Liimaukseen käytin kaupan sokerikuorrutetta. Ja marsipaanivauva on myös ensimmäiseni. Alkuun meinasin tehdä vauvan tuon alustan päälle, mutta en saanut jalkoja muotoiltua niin hyvin koukkuun vatsan alle, että olisin kelpuuttanut sen koristeeksi, joten päädyin tällaiseen ratkaisuun.

Pursotukset olis voinu mennä paremminkin ja alkuun ajatuksena oli ihan toisenlaiset pursotukset. Kaiken lisäksi kermat alkoi sulaa heti pursotuksen jälkeen kakun päällä. Samoin kävi toiselle kakulle. Koristeiden päälle suihkautin helmiäistä, se ei kaikissa kuvissa näy selvästi.

Onnea ja Taivaan Isän huolenpitoa JLJ:lle
ja perheelle vielä tätäkin kautta !