Tämän kakun tein ihan pursotusharjoitusmielessä. Piti harjoitella kermaruusujen pursottamista ihka ensimmäistä kertaa. Sain hankittua Confetista lehtityllan ja vasenkätisten ruusutyllan. En ole muualla vasureiden tyllia tavannut. Naapuri antoi mulle pussin Wiener Nougat crushia...oli ostanut sen ihan mua varten, mutta taisi olla oma lehmä ojassa... Kiitos vaan Minna ;) Täytteenä tässä kakussa Wiener Nougat crush, joka sekoitettu kermavaahtoon ja Sunnuntai vaniljakasvisrasvaseokseen. Joukkoon lirautin vielä sitruunatuoremehua antamaan raikkaampaa makua. Seosta ei tarvinut hyydyttää, oli aika tymäkkää sellaisenaan. Täytetty pohja oli kelmutetussa kakkuvuoassa yön yli jääkaapissa.

Seuraavana päivänä alkoi tuhoon tuomittu pursotusyritys. Opinpahan ainakin sen, etten enää ikinä ala tekemään minkäänlaisia koristeita, kun olen yksin kotona lasten kanssa...

1588781.jpg

Tässä vaiheessa oli vielä rauha maassa ja alun sain pursotettua tosi hyvin. Käytin Flora Vispiä ja sitä tymäköittämään vanilliinikreemijauhetta. Värjäsin osan kermavaahdosta vaaleanpunaiseksi Wiltonin joulunpunaisella pastavärillä. Sain pursotettua yhden ruusun kukkanaulalle, kun itkuhälyttimestä alkoi kuulua vaativa huuto. Kävin tyynnyttelemässä piltin vielä uneen ja ajattelin, että ehdin tekemään ruusut valmiiksi jääkaappiin. En sitten ehtinyt...

1588787.jpg

Jälki oli sitten tämännäköistä, kun päätin, että nopeasti vaan jotenkin pursottelen kerman kakun päälle ruusutyllalla. Tarkoitus oli vielä värjätä osa kermasta vaaleanvihreäksi ja pursottaa siitä lehtiä. Enpäs värjännytkään...Mulla oli mielessä miten asettelen ruusut kakulle, mutta se jäi vaan haaveeksi. By the way, siitä yhdestä ruususta tuli hyvä, unohdin sen vaan jääkaappiin, joten se ei ehtinyt kuvaan. Ja ens kerralla pidän huolen, että mies on kotona, kun alan tehdä jotain!